Pentusivu
-Pentue suunnitteilla loppukesä 2010- Emä/Dam: FI CH Grey Coats Jolly Dolly HD: B/B
Etsimme pennuille mielellään harrastavia mutta ennen kaikkea rakastavia koteja. Lampurista saa oivan harrastuskoiran mikäli intoa ja huumorintajua riittää, mutta myös ihanan koko perheen lemmikin. Toivon tulevien pennunostajien pysyvän yhteyksissä myös myöhemmin ja ottavan yhteyttä aina jos jokin mieltä askaruttaa. Mikäli pentu ei jostain syystä olisikaan sitä mitä siltä odotitte, olen aina valmis ostamaan pennun takaisin tai auttamaan etsimään sille uusi koti, pääasia on että sekä pentu että perhe ovat tyytyväisiä. Odotan kuitenkin että olette tutustuneet rotuun ja asia on kunnolla harkittu koko perheen kanssa. Oli kyseessä mikä tahansa rotu, koiran omistaminen on vastuullista ja sen hoitamiseen ja hoitokuluihin on varauduttava. Koiran tulee saada sille kuuluvaa hoitoa ja hellyyttä koko sen eliniän, usein yli kymmenen vuotta. Ulkonäkö ei saa olla ainut kriteeri mitään rotua ostaessa vaan luonne ratkaisee. Vanhaenglanninlammaskoiraa harkitessa pitää muistaa että turkki vaatii töitä siihen on sitouduttava. Hoidon tulee olla säännöllistä jottei koira pääse takkuuntumaan ja sillä on hyvä olla. On huomattavasti isompi häpeä antaa lampurin olla takkuinen kuin leikata se lyhyeksi jos tulee elämäntilanne ettei sitä kykene hoitamaan. Pentu tulee käyttää rodun mukaisissa terveystutkimuksissa n. 1½ vuoden iässä. Pennun hinnan lisäksi otan tietyn summan "pantiksi" jonka saa takaisin koiran käytyä PEVISAn vaatimissa tutkimuksissa. Mikäli kiinnostuit tulevasta yhdistelmästä ja olet tosissasi kiinnostunut rodusta niin ota yhteyttä minuun niin jutellaan lisää!
|
